INTO Seinäjoki
Tervetuloa uutishuoneeseemme
Seuraa Into Seinäjoki

Alkavan yrittäjän lähtöselvitys tuunattiin turbovaihteelle

Uutinen   •   Touko 31, 2018 08:00 EEST

Alkavan yrittäjän teho-opas – Liikeidean kehittäjän lähtöselvitys – on ilmestynyt uudistuneena. Vuosi sitten julkaistua työkirjaa tuunattiin asiakkaiden ja asiantuntijoiden palautteen perusteella entistä paremmaksi.

- Omaa yritystä suunnitteleva tai aloittava voi työkirjasta hyödyntää kustannustehokkaita, ketteriä ja toimialarajattomia työkaluja liikeidean jalostamiseen ja oikean suunnan löytämiseen, kertoo Eeva Jussila Into Seinäjoki Oy:sta.

- Työkirjaa voi hyödyntää itsenäisesti, yhteisöllisesti tai yrityspalveluasiantuntijoiden kanssa, jatkaa Helena Hannu Seinäjoen Ammattikorkeakoulusta.

Työkirjassa käydään läpi kaikki yritystoiminnan kriittisimmät osa-alueet. Aiheita käsitellään kiperien kysymysten, väittämien sekä työkalujen avulla. Tarttumalla toimeen ja täyttämällä työkirjaa ajatuksella asiakas tekee valintoja ja rajauksia. Aluksi on määriteltävä liikeidean ainutlaatuisuus sekä erottautumistekijät. Työkirjan ohjaamana lasketaan ja arvioidaan tulevaa kannattavuutta, mietitään tuotantoprosessin toteutusta sekä suunnitellaan markkinointia ja myyntiä. Työkaluissa on huomioitu sekä tuotannollinen toiminta että palveluliiketoiminta.

Liikeideat lentoon - yhteisöllinen valmennus

Uutta opasta hyödynnetään neljä kertaa vuodessa järjestettävässä Liikeideat lentoon -valmennuksessa. Valmennus järjestetään Into Seinäjoen ja Seinäjoen Ammattikorkeakoulun yhteistyönä.

- Valmennettavien palaute Liikeideat lentoon -valmennuksesta saa fiilikset korkealle, toisaalta jopa jännittämään, mennäänkö asiakkaiden mukavuusalueen äärirajoille, toteaa Jussila.

- Naurua, innostusta sekä avoimuutta ei yhteisöllisestä valmennuksesta jää kuitenkaan puuttumaan, lisää Helena Hannu.

Tuunatun työkirjan ansiosta jalostettavat ideat saadaan entistä tehokkaammin kiihdytyskaistalle. Liikeidean kehittäjän matkalle lähtevät voivat ottaa yhteyttä Eeva Jussilaan halutessaan opastusta reitille.

KLIKKAA JULKAISUN VERKKOVERSIOON TÄSTÄ.

PS: Muista tutustua myös Inton alkavan yrittäjän palveluihin ja asiakkaidemme tarinoihin 

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Agree With Privacy Policy